Viestintä

Sijoita yrityksesi tulevaisuuteen. Tenho tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden kehittää liiketoimintaansa kokeneiden ja luovien viestinnän ammattilaisten kanssa.

Haluatko osallistaa porukoita, mutta et tiedä miten?

Jokaisella on tarve tulla kuulluksi, saada kertoa oma mielipiteensä. Asioiden kehittäminen yhdessä lisää motivaatiota ja sitoutumista organisaatioon. Etenkin isoissa organisaatioissa järjestelmällisen täsmätiedon kerääminen henkilöstöltä tai asiakkailta saattaa olla työlästä ja aikaa vievää. Myös tulosten läpikäynti ja tärkeimmän palautteen poimiminen suuresta tietomäärästä voi olla hankalaa. EPELI-kehittämistyökalulla täsmätietoa nopeasti ja vaivattomasti Pelillisen sähköisen EPELI-työkalun avulla voi kerätä…

Uusin Eskoossa-lehti julkaistu

Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon sidosryhmälehti Eskoossa ilmestyi toukokuussa. Lehdessä on iso tietopaketti muun muassa Eskoon suomen- ja ruotsinkielisistä tulkkauspalveluista puhevammaisille. Eskoo valmistelee suurta uudistusta palvelujaan tuotteistamalla ja siihen liittyvällä laajalla esimiesten ja asiantuntijoiden koulutuksella. Seinäjoen kaupunki kaavailee Eskoon alueelle kokonaista uutta, vihreää kaupunginosaa. Kesäkuussa Rytmikorjaamolla tapahtuu:Eskoon Kulttuuripäivät 2018! Lavalle astuvat Irina, Jukka Poika & Band, Telaketju…

Uusin Sevasmaailma ilmestyi paperilla ja verkossa

Sevas Kodit Oy:n sidosryhmälehti Sevasmaailma ilmestyi helatorstain aikaan. Lehteä on jo pitkään julkaistu paperilehtenä. Sen rinnalle rakensimme verkkolehden, jossa  juttuja voi ilmestyä juuri silloin kun uutinen on ajankohtainen. Käy tutustumassa Sevasmaailmaan verkossa! Voit lukea koko paperilehden pdf-version tästä: Sevasmaailma_2018_1 Lehden suunnittelu ja sisällön tuottaminen: Tenho Ulkoasu ja taitto: Semio Valokuvat: Tuukka Kiviranta, Timo Aalto ja Tenho

Eskoon vuosi 2017 ilmestyi

Tuki-ja osaamiskeskus Eskoon vuodesta 2017 koottiin keväällä vuosikatsaus. Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle vuosi merkitsi monia tapahtumia, muutoksia ja uudistumista – sote-uudistuksen lisäksi! Pääset suoraan tästä linkistä Eskoon Vuosi 2017 -katsauksen sähköiseen versioon. Sisällön suunnittelu ja tuotanto: Tenho Kuvat: Tenho & Timo Aalto, Wave Productions Ulkoasu ja taitto: Pekka Kurki, Mainostoimisto Oddmob

Annika Pollari luotsaamaan Suomi 100 -viestintää

UUTINEN – Annika Pollari on aloittanut työskentelyn Etelä-Pohjanmaan liitossa osa-aikaisena viestintäkoordinaattorina. Hänen työtehtäviinsä kuuluvat mm. Suomi 100 -juhlavuoden markkinointiviestinnän suunnittelu ja toteutus Etelä-Pohjanmaalla sekä sähköisen tapahtumakalenterin toteuttaminen. Hän toimii edelleen myös Tenhossa Iina Åmanin aisaparina erilaisissa viestintäprojekteissa. Annika auttaa tarvittaessa liiton tiedottajaa Hanne Rantalaa myös muissa liiton tiedotus- ja viestintätehtävissä, kuten verkko- ja mediaviestinnässä.  –…

Case: Kuortaneen kunnan tonttikampanja

REFERENSSI – Suunnittelimme ja toteutimme lokakuussa 2016 Kuortaneen kunnalle tonttikampanjan. Kampanjan päätavoitteena oli saada myytyä tarjousten perusteella Länsirannan Nisulan alueelta kaksi omakotitaloa, kaksifooninkinen vanha pohjalaistalo sekä kolme järvenrantatonttia. Tavoittelimme kampanjalla myös medianäkyvyyttä etenkin alueen päämedioissa ja paikkakuntamedioissa sekä valtakunnallisesti myös sosiaalisessa mediassa. Halusimme luoda Kuortaneesta mielikuvaa sopivan kokoisena paikkana asua ja elää. Paikkana, jossa on…

Vuokraviestijänä

Olemme toimineet eri pituisia aikoja vuokraviestijöinä erilaisissa organisaatioissa, yhteisöissä ja yrityksissä joko auttamassa talon omaa viestintähenkilöstöä tai toimimassa talon omana viestintäpäällikkönä. ♦ Viestintäkoordinaattori, Etelä-Pohjanmaan liitto (2017–) ♦ Ryhmäkoordinaattorin toimi sekä tiedotustoimiston avustaminen, Asuntomessut Seinäjoella (2016) ♦ Va. tiedottaja, Etelä-Pohjanmaan liitto (2015) ♦ Viestinnän strateginen suunnittelu ja käytännön toteutus, Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo (2014–) ♦ Viestinnän strateginen…

Kv-markkinoinnissa muistettava vanha viisaus: maassa maan tavalla

TENHON TYÖKALUPAKISTA – Viennin ja markkinointiviestinnän käynnistäminen vieraassa maassa vaatii pitkäjänteistä työtä ja paljon aikaa. Oikotietä onneen ei ole, vaan vaivaa on nähtävä. Viestinnässä on kyse vuorovaikutuksesta ihmisten välillä. Vieraassa maassa viestiminen vaatii ennen kaikkea tiedonhankintaa muista kulttuureista (historia, kulttuuriset arvot, normit ja elämäntavat) sekä taitoa kulttuurien väliseen viestintään ja tietoisuutta kulttuurien välisistä kommunikaatioeroista. Havittelet…

Case Asuntomessut: Ryhmiä, sometusta ja yhteisöllisyyttä

REFERENSSI – Seinäjoen Superkesä 2016 alkaa olla lopuillaan. Myös Asuntomessut ovat jo ohitse ja perheet ovat päässeet muuttamaan koteihinsa Pruukinrannassa. Kolmen vuoden urakka alkaa olla ohitse paitsi rakennuttajilla myös Seinäjoen kaupungin asuntomessuorganisaatiolla. Minulla oli ilo ja kunnia saada kuulua tähän porukkaan neljän kuukauden ajan. Piispaa ja ministeriä  Päätehtävänäni tuona aikana oli lukuisten kotimaisten ja ulkomaisten…

Vuosikatsaukset

♦ Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon vuosikatsaus 2016 (pdf) & sähköinen vuosikatsaus             ♦ Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon vuosikatsaus 2015 (pdf) & sähköinen vuosikatsaus

Case Lapua-ketjut: Aktiivinen tiedottaminen tuo näkyvyyttä

REFERENSSI – Olemme kehittäneet Lapua-ketjut Oy:n tiedottamista yhteistyössä yrityksen kanssa jo parin vuoden ajan. Tärkeimpänä kehityskohteena on ollut uutisoitavien aiheiden ideoiminen ja tuoreiden näkökulmien hakeminen. ”Tenhon tiedotusosaaminen on auttanut meitä löytämään uutisoitavia aiheita kiireisessä arjessamme. Järjestelmällinen tiedottaminen ja tarinan ylläpitäminen mediassa on tuonut meille paljon näkyvyyttä sekä maakunta- että alan medioissa.” – Markkinointipäällikkö Tuomas Luoma, Lapua-ketjut…

Näin tuotat hyvää verkkosisältöä

TENHON TYÖKALUPAKISTA – Rikas, laadukas ja kohderyhmiä puhutteleva sisältö, oli se sitten tekstiä, kuvaa, infograafia tai videota, on avainasemassa yritysten liiketoiminnassa. Mitä selkeämmin ja kiinnostavimmin osaat kertoa tarinasi ja avainviestisi kuulijoille, sitä varmemmin laulaa ovipumppusi. Sähköiset kanavat, kuten kotisivut, verkkokauppa, digilehdet ja sosiaalinen media kuuluvat yritysten markkinointiviestinnän peruskanava- ja -keinovalikoimaan. Verkossa pitää olla lyhyt ja…