Kalenterivuoden vaihtuessa

Tenhon toiminnassa eettiset arvot ovat tärkeitä. Teemme ympäri vuoden vapaaehtoistyötä Rotaryn piirissä, ja tänäkin vuonna joulutervehdysrahamme suuntautuvat Rotaryn kohteisiin. Jouluna on aika kiittää Tenhon hyviä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Meillä on iso ilo jatkaa yhteistyötä Sevas-Kodit Oy:n kanssa myös ensi vuonna. Kotiin ja asumiseen liittyvät asiat ovat olleet Iinalle aina tärkeitä. Hän on toiminut jo useamman…

Keski-iän vapauttavaa voimaa

OLETKO SINÄKIN KESKI-IKÄINEN JA KESKENERÄINEN? Omien elämänarvojen ja tarkoitusten kirkastamiseen jää usein liian vähän aikaa.  Joskus tulee se hetki, että  sitä alkaa ajatella iän karttumista ja sitä mihin kaikki aika katoaa. Silloin on hyvä hetki varata itselleen aikaa ja lähteä etsimään omaa sisäistä vapautta. Tenhon yrittäjä Iina Åman tunnetaan ennen kaikkea  viestintätieteilijänä. Sen lisäksi hän…

Sevas Kodit Oy:n Sevasmaailma-lehti 1/2021 ilmestyi

Tenho Yhtiöt on tehnyt Seinäjoen kaupungin vuokrataloyhtiö Sevas Kodit Oy:n kanssa hyvää viestintäyhteistyötä vuodesta 2008. Pitkä yhteistyö kantaa hedelmää monin tavoin. Yksi yhteistyön hedelmistä on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Sevasmaailma-lehti, joka jaetaan yhtiön asukkaille, kunnan päättäjille ja muille tärkeille sidosryhmille. Me Tenhossa tuotamme lehden sekä Sevaksen strategiaa tukien että asukkaiden elämää kunnioittaen. Vaikka itse sanommekin,…

Hyvää naistenpäivää ja ”vanhan isän” kuulumisia

Tältä äänitteeltä kuulet näin naisten päivän iloksi kiinnostavia poimintoja Tenhon osakkaan, tietokirjailija Kalle Virtapohjan tervehdyksen. Kalle on viimeistelemässä erittäin mielenkiintoista kirjaa Yhtyneiden Paperitehtaiden patruunasta, ”vanha isä” Juuso Waldenista.  Juuso, viimeinen patruuna, edusti aikansa periaatteita: hänen aikanaan nainen jäi kotiin mentyään naimisiin. Juuso kutsui itseään tehtaillaan vanhaksi isäksi ja vaimoaan äidiksi. Sekin kertoo omaa kieltään vanhoista…

Muutostuulia Tenhossa

Lisävahvistusta projekteihin Kuluneiden kahden vuoden aikana Tenhossa on luotu uutta toimintamallia. Tenhon osakas, FT, tietokirjailija Kalle Virtapohja on osallistunut Tenhon operatiiviseen toimintaan entistä vahvemmin. Journalistina hän on tuonut Tenhoon lisää sisällöntuotantoon ja julkaisutoimintaan liittyviä projekteja. Tenhossa työskentelee myös uusi viestintäassistentti Sanna Keisala, joka osallistuu aktiivisesti asiakkaiden viestinnän suunnitteluun ja toteutuksiin. Tenho on vahva verkottuja, mikä hyödyttää…

Iina Åmanille kultainen yrittäjäristi

Juhlistimme tänään Tenhon perustajan ja toimitusjohtajan, Iina Åmanin kultaista yrittäjäristiä Tenhon omassa perhepiirissä. Iina on toiminut yrittäjänä yli 20 vuotta. ”Kiitän Suomen Yrittäjiä minulle myönnetystä tunnustuksesta, joka on yksi vuoden 2018 kohokohdista. Haluan kiittää myös Tenhon asiakkaita, yhteistyökumppaneita sekä kaikkia tenholaisia vuosien varrelta. Suomi tarvitsee meitä yrittäjiä menestyäkseen. Oma ohjenuorani on: Tee hyviä tekoja”, Iina Åman sanoi….

Haluatko osallistaa porukoita, mutta et tiedä miten?

Jokaisella on tarve tulla kuulluksi, saada kertoa oma mielipiteensä. Asioiden kehittäminen yhdessä lisää motivaatiota ja sitoutumista organisaatioon. Etenkin isoissa organisaatioissa järjestelmällisen täsmätiedon kerääminen henkilöstöltä tai asiakkailta saattaa olla työlästä ja aikaa vievää. Myös tulosten läpikäynti ja tärkeimmän palautteen poimiminen suuresta tietomäärästä voi olla hankalaa. EPELI-kehittämistyökalulla täsmätietoa nopeasti ja vaivattomasti Pelillisen sähköisen EPELI-työkalun avulla voi kerätä…

Uusin Eskoossa-lehti julkaistu

Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon sidosryhmälehti Eskoossa ilmestyi toukokuussa. Lehdessä on iso tietopaketti muun muassa Eskoon suomen- ja ruotsinkielisistä tulkkauspalveluista puhevammaisille. Eskoo valmistelee suurta uudistusta palvelujaan tuotteistamalla ja siihen liittyvällä laajalla esimiesten ja asiantuntijoiden koulutuksella. Seinäjoen kaupunki kaavailee Eskoon alueelle kokonaista uutta, vihreää kaupunginosaa. Kesäkuussa Rytmikorjaamolla tapahtuu:Eskoon Kulttuuripäivät 2018! Lavalle astuvat Irina, Jukka Poika & Band, Telaketju…

Uusin Sevasmaailma ilmestyi paperilla ja verkossa

Sevas Kodit Oy:n sidosryhmälehti Sevasmaailma ilmestyi helatorstain aikaan. Lehteä on jo pitkään julkaistu paperilehtenä. Sen rinnalle rakensimme verkkolehden, jossa  juttuja voi ilmestyä juuri silloin kun uutinen on ajankohtainen. Käy tutustumassa Sevasmaailmaan verkossa! Voit lukea koko paperilehden pdf-version tästä: Sevasmaailma_2018_1 Lehden suunnittelu ja sisällön tuottaminen: Tenho Ulkoasu ja taitto: Semio Valokuvat: Tuukka Kiviranta, Timo Aalto ja Tenho

Eskoon vuosi 2017 ilmestyi

Tuki-ja osaamiskeskus Eskoon vuodesta 2017 koottiin keväällä vuosikatsaus. Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle vuosi merkitsi monia tapahtumia, muutoksia ja uudistumista – sote-uudistuksen lisäksi! Pääset suoraan tästä linkistä Eskoon Vuosi 2017 -katsauksen sähköiseen versioon. Sisällön suunnittelu ja tuotanto: Tenho Kuvat: Tenho & Timo Aalto, Wave Productions Ulkoasu ja taitto: Pekka Kurki, Mainostoimisto Oddmob