Työt

Työt Tässä osiossa voit tutustua Tenhon toteuttamiin sidosryhmälehtiin, verkkosivustoihin, tiedotuskampanjoihin ja muihin töihin. Tutustu töihimme >>

Arvot pysyvät vuosien vaihtuessa

Tenhon toiminnassa eettiset arvot ovat tärkeitä. Teemme ympäri vuoden vapaaehtoistyötä Rotaryn piirissä, ja ohjaamme hyväntekeväisyyteen tarkoitetut varat Rotaryn kohteisiin. Kotiin ja asumiseen liittyvät asiat ovat olleet Iinalle aina tärkeitä. Hän on toiminut jo useamman vuoden Kiinteistöliitto Etelä-Pohjanmaan hallituksessa. Liitto tekee tärkeää työtä edunvalvojana ja tiedottajana. Tenho on saanut tehdä hyvää yhteistyötä kehittämishankkeissa Seinäjoen Piirillä, missä…

Case Asuntomessut: Ryhmiä, sometusta ja yhteisöllisyyttä

REFERENSSI – Seinäjoen Superkesä 2016 alkaa olla lopuillaan. Myös Asuntomessut ovat jo ohitse ja perheet ovat päässeet muuttamaan koteihinsa Pruukinrannassa. Kolmen vuoden urakka alkaa olla ohitse paitsi rakennuttajilla myös Seinäjoen kaupungin asuntomessuorganisaatiolla. Minulla oli ilo ja kunnia saada kuulua tähän porukkaan neljän kuukauden ajan. Piispaa ja ministeriä  Päätehtävänäni tuona aikana oli lukuisten kotimaisten ja ulkomaisten…

Vuosikatsaukset

♦ Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon vuosikatsaus 2016 (pdf) & sähköinen vuosikatsaus             ♦ Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon vuosikatsaus 2015 (pdf) & sähköinen vuosikatsaus

Case Lapua-ketjut: Aktiivinen tiedottaminen tuo näkyvyyttä

REFERENSSI – Olemme kehittäneet Lapua-ketjut Oy:n tiedottamista yhteistyössä yrityksen kanssa jo parin vuoden ajan. Tärkeimpänä kehityskohteena on ollut uutisoitavien aiheiden ideoiminen ja tuoreiden näkökulmien hakeminen. ”Tenhon tiedotusosaaminen on auttanut meitä löytämään uutisoitavia aiheita kiireisessä arjessamme. Järjestelmällinen tiedottaminen ja tarinan ylläpitäminen mediassa on tuonut meille paljon näkyvyyttä sekä maakunta- että alan medioissa.” – Markkinointipäällikkö Tuomas Luoma, Lapua-ketjut…

Sidosryhmälehdet

Sidosryhmälehdet ♦ Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo, Eskoossa-lehti: 1/2017, 2/2016, 1/2016 ja 2/2015             ♦ Sevas Kodit Oy, Sevasmaailma-lehti: 2/2016, 1/2016, 2/2015 ja 1/2015             ♦ Matkailualan tutkimus-ja koulutusinstituutti (MTI) / Lapin yliopisto, Ennakoinnista kilpailukykyä Lapin matkailulle -hankkeen loppujulkaisu (2013) ♦ M&E Matkailun ja elämystuotannon klusteriohjelman vuosijulkaisu (2013)

Esitteet

Esitteet ♦ Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon esitteitä (2015–2016): Tuki-ja osaamiskeskus Eskoo Erityiskoulutus- ja päivätoimintayksikkö Kaarisilta Aistihavaintokeskus Sateenkaari Lasten- ja nuortenkoti Vanamo       ♦ Leader Kuudestaan, Yritystukiesite & Kehittämishanke-esite (2015)       ♦ Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy,  Etelä-Pohjanmaan Opas (2014)       ♦ Kuortaneen kunta, Kuortanelainen-imagolehti (2014)          

Verkkojulkaisut

Verkkojulkaisut ♦ Etelä-Pohjanmaan liiton Pro Etelä-Pohjanmaa -uutiskirjeet: 2/2017           ♦ Etelä-Pohjanmaan liiton Suomi 100 -uutiskirjeet: 2/2017, 1/2017             ♦ Tuki- ja osaamiskeskus Eskoon sähköiset vuosikatsaukset 2015 & 2016 ♦ Sevas Kodit Oy:n Sevasmaailma-lehden nettiversiot 2016 & 2017              ♦ Etelä-Pohjanmaan liiton Pro Etelä-Pohjanmaa -tiedotuslehti: 3/2015 ja 4/2015  …

Verkkosivustot & some

Verkkosivustot Esimerkiksi: Sevas Oy, www.sevas.fi (2016, 2019) Viestintätoimisto Tenho, www.tenho.fi (2016) Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo, www.eskoo.fi (2015, 2019) Into Seinäjoki Oy/ Rytmikorjaamo, www.rytmikorjaamo.com/talo (2015) Sosiaalinen media ja verkkolehdet Esimerkiksi: Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo Verkkolehti eskoossa.fi     (2017) Facebook-sivut (2015) Sevas Kodit Oy Verkkolehti Sevasmaailma.fi   (2018) Facebook-sivustot: Sevas Kodit  (2016) Etelä-Pohjanmaan liitto Facebook-sivut (2015, 2017) Blogit…

Tiedotuskampanjat

Tiedotuskampanjat ♦ Kuortaneen kunnan tonttikampanjat I & II/ Nisulan alue (2016, 2017) ♦ TTS Työtehoseuran Seinäjoen toimipisteen avajaiset (2015) ♦ Etelä-Pohjanmaan liiton maakunnallinen etäpalvelukampanja (2015) ♦ Lapua-ketjut Oy:n tiedotuskampanjat (2014–2016)

Viestinnän suunnittelu & kehittäminen

Viestinnän suunnittelu ja kehittäminen ♦ Järjestötalo (2016) ♦ Vuokraviestijänä Etelä-Pohjanmaan liitossa (2015) ♦ Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo (2014–) ♦ Sevas Kodit Oy (2013–)

Valmennus & koulutus

Koulutus ♦ Johtamisen huippuseminaari Vaasassa, ”Kaikki irti sosiaalisesta mediasta!” (2016) ♦  Tietotekniikka-, älylaite- ja some-kurssit ikäihmisille, Lakeudenportin kansalaisopisto (2014–) ♦  Viestintäaiheiset koulutukset ja luennot mm. Etelä-Pohjanmaan Kauppamarille, SeAMKille, Ähtärin kaupungille ja Suomen Yrittäjäopistolle ♦ Yhdistysviestintä ja some-koulutukset mm. Kehittämisyhdistys Liiverille ja Yhyres-kehittämisyhdistykselle (2016, 2017)  

Case: Lainassa Etelä-Pohjanmaan liitossa

REFERENSSI – Sain viime syksynä hienon mahdollisuuden päästä tutustumaan maakunnan edunvalvontaan ja aluekehittämiseen, kun toimin Etelä-Pohjanmaan liiton va. tiedottajana vakituisen tiedottajan hoitovapaan ajan. Viiden kuukauden pesti tarjosi näköalapaikan moneen maakunnan tulevaisuuden kannalta tärkeään asiaan, kuten sote- ja itsehallintoalueuudistukseen. ”Vuokraviestijän palkkaaminen hoitovapaani ajaksi oli minun kannalta erinomainen ratkaisu. Pystyin itse keskittymään perhe-elämään, kun saatoin jättää työtehtävät…