VIERASKYNÄSTÄ – Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoitti sunnuntaina suurta huomiota herättäneen kolumnin ”Aika käy vähiin Ylen tehtävän kirkastamiseksi”.
Niemi kritisoi, että Yle pyrkii hegemonialliseen markkina-asemaan ja ykkössijaan kaikessa. ”Koska Yleisradiolaki ei määrittele riittävän tarkasti verorahoitteisen yhtiön tehtäviä, Ylen itselleen laatima strategia asettuu keskiöön.”
Niemi katsoo, että Ylen johto toteuttaa markkinajohtajastrategiaa, ei julkisen palvelun strategiaa. Ylen tavoitteen mukaan 90 prosenttia suomalaisista pitää jotain yhtiön palvelua kiinnostavana. Päätoimittaja ennustaa, että Yle vasta käynnistelee digitaalista kasvustrategiaansa, ja että digitalisaatio etenee seuraavien viiden vuoden aikana vauhdikkaammin kuin koskaan aikaisemmin. ”Jos Yle noudattaa strategiaansa, se tavoittelee paljon nykyistä suurempaa digitaalista yleisöä”, Niemi kirjoittaa.
Miksi Kaius Niemi kirjoitti terävän kirjoituksensa juuri nyt? No, vaalit lähestyvät, ja poliitikot ovat viime aikoina tehneet lehdistön kannalta huonoja, mutta Yleisradion kannalta edullisia päätöksiä. Tämä on vääristänyt markkinatilannetta. Vaikka Niemi kirjoittaa, että isoja lehtikuolemia ei ole tapahtunut, niin tilastot kertovat karumpaa kieltä. Suomalaisen lehdistön määrä on pudonnut 1950-luvun tasolle! Kun vuosituhannen vaihteessa Suomessa oli yli 200 sanomalehteä, on niitä tällä hetkellä parikymmentä kappaletta vähemmän.
Lehdistön vaikeuksista kertoo myös päivälehtimarkkinan euromääräinen pieneneminen. Tilastokeskuksen mukaan vuodesta 2012 vuoteen 2013 markkina pieneni yhdeksällä prosentilla, lähes miljardista eurosta 911 miljoonaa euroon.
Kirjoitus synnytti välittömästi runsaasti palautetta HS:n verkkolehteen ja Twitteriin. Harvinaista kyllä, keskustelu pysyi pääsääntöisesti asiallisena. Siinä oli kaksi päälinjaa. Yhtenä linjana oli Yleisradion ohjelmien heikko taso. Toisena oli MTV:n uutisten henkilömäärä.
Laki Yleisradiosta määrää, että yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja voidaan tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti.
Edelleen laissa määrätään, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä.
Minusta Yle hoitaa omaa lakisääteisiä ja verovaroilla maksettuja tehtäviään hyvin. Niemi ei pidä ajatuksesta, että Ylen tuottamaa sisältöä jaettaisiin ilmaiseksi muulle medialle. Tätä kohtaa ihmettelen. Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana juuri aloittanut Mikael Pentikäinenkin vaikutti Twitterissä kiinnostuneelta tutkimaan tätä jakamisvaihtoehtoa. Mediayrityksetkin maksavat Yleisradioveroa, joten niiden kannattaisi selvityttää, mitä vastinetta ne voisivat saada.
Niemen mielestä Ylen tavoite heikentää muiden medioiden uudistumiskykyä. Hän maalaa kolumninsa lopuksi uhkakuvan: ”Monipuolista tiedonvälitystä arvostavilla suomalaisilla on sen jälkeen yhä vähemmän valinnanvaraa.”
Minusta muiden medioiden uudistumispäätökset eivät ensisijaisesti ole Yleisradiosta vaan niistä itsestään kiinni. Niiden pitäisi tässä tilanteessa pyrkiä uudistumaan Yleisradiota nopeammin. Luulen kuitenkin, että uudistumisen uhka aiheuttaa ennemmin käpertymistä ja vanhoihin malleihin tarrautumista sen sijaan, että lehdet tulisivat ulos bunkkereista, ottaisivat mummoa ja teini-ikäistä kädestä kiinni, ja menisivät mukaan heidän arkeensa.
Lisäksi tässä median muutoksessa vain yksi asia on varma. Tekee Yle mitä hyvänsä, digitaalisuus tulee kasvattamaan valinnanmahdollisuuksia nykyisestä, ei vähentämään. Tämä on se kärki, joka sanomalehdistön kannattaisi poliitikoille teroittaa näiden vaalien alla. Seuraavien vaalien alla se voi olla jo myöhäistä.
HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi on aloittanut mediakeskustelun, jolle saadaan varmasti jatkoa.
Kalle Virtapohja
FT, toimittaja, tietokirjailija ja bloggaaja