Strategia tuo tarkoituksen – jos tuo

on

Mieleen on jäänyt parin vuoden takainen viestintäyhtiö TBWA:n laaja tutkimus. Sen mukaan 53 % työssä käyvistä suomalaisista ei tunne yrityksensä strategisia tavoitteita eikä osaa yhdistää niitä omiin työtehtäviinsä. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa työskentelee siis yli 1,1 miljoonaa palkansaajaa, jotka eivät tiedä, miksi heidän työpaikkansa on olemassa tai mikä tarkoitus heidän työllään on. Voi vain kysyä, miten paljon tämä nakertaa työmotivaatiota ja työn mielekkyyttä. Voiko tämä olla heikentämättä työn tehokkuutta?

Nykyisin väheksytään usein pinnallisin perustein sanoja visio ja strategia. Kuitenkin jokainen organisaatio tarvitsee sellaiset menestyäkseen. Voihan olla, että yritysjohto ei ole hahmottanut visiota siitä, minne yritys on menossa, eikä strategiaa, eli miten sinne päästään. Silloin voi tietysti kysyä, miksi koko yritys sitten on olemassa. Mikä on sen tehtävä ja olemassaolon oikeutus tässä yhteiskunnassa ja maailmassa?

Voi olla niinkin, että strategia on selkeä, mutta vain muutamien henkilöiden tiedossa. Silloin vain näillä valituilla on tieto siitä, milloin he tekevät oikean suuntaista, hyödyllistä työtä.

Uskon vahvasti siihen, että ihminen haluaa elää tarkoituksellista elämää, tehdä tekoja joilla on merkitystä. Työ tarjoaa tähän erinomaisen mahdollisuuden. Johtajien ja esimiesten yksi perustehtävä on auttaa jokaista sisäistämään — ja muistamaan — työnsä tarkoitus ja merkitys: Minne tähtäämme, miksi ja miten. Ja mikä on jokaisen omakohtainen rooli ja vastuu tässä kokonaisuudessa.

Yrityksen sisäisen viestinnän tehtäväkenttä on laaja. Sillä saadaan myös aikaan paljon. Hyvin suunniteltu ja johdettu viestintä tukee organisaation vision ja strategian toteuttamista.

Hyvän sisäisen viestinnän tunnistaa siitä, että työpaikalla on hyvä henki. Vuorovaikutus on monensuuntaista, tieto kulkee ja asiat sujuvat helposti. Ihmisillä on riittävästi tietoa taloon ja työhönsä liittyvistä asioista. Heillä on myös riittävästi osaamista ja valtuuksia työnsä hoitamiseen. Näin työnantajakuvakin pysyy hyvänä. Tämä kaikki jalostuu osaavaksi ja ammattimaiseksi asiakaspalveluksi. Tehdään töitä ja tulosta.

Iso osa viestinnästä on lopulta ajattelemista ja tekemistä. Ja ennen kaikkea: yhdessä tekemistä. Tähän viittaa latinankielinen toteamus Communicare est participare; viestintä on osallistumista.

Yrityksen johdon kannattaa huolehtia siitä, että tavoitteet ja strategia ovat yhteisesti tiedossa ja muistissa. Se tuo työpäiviin mielen ja tarkoituksen. Se antaa jokaiselle mahdollisuuden osallistua, tehdä oikeita asioita ja innostua yltämään parhaaseensa.

Iina Å.