Muutostuulia Tenhossa

on

Parisen vuotta Etelä-Pohjanmaan liitossa ”lainassa” ollut Tenhon osakas ja viestintäkonsultti Annika Pollari siirtyy uuden työnantajan palvelukseen 13.5.2019.

Annika työskenteli vuodesta 2012 Tenhossa aluksi franchising-yrittäjänä ja myöhemmin Tenho Yhtiöt Oy:n osakkaana ja viestintäkonsulttina. Hän jatkaa edelleen Tenho-Yhtiöt Oy:n osakkaana ja hallituksen jäsenenä.

– Annika on loistava yhtiökumppani ja viestintäammattilainen, jonka kanssa on ollut ilo tehdä töitä. Toivotan Annikalle työn iloa ja menestystä myös uusiin tehtäviin, Tenhon perustaja, toimitusjohtaja Iina Åman sanoo.

– Sydämellinen kiitos kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja Tenhon ystäville mielenkiintoisista ja antoisista vuosista! Ja erityiskiitokset Iinalle kaikesta tuestasi, luottamuksestasi ja ystävyydestäsi! Opetit minulle paljon yrittämisestä ja yrittäjänä olemisesta. Se oppi kantaa pitkälle, Annika kiittää.

Lisävahvistusta projekteihin

Kuluneiden kahden vuoden aikana Tenhossa on luotu uutta toimintamallia. Tenhon osakas, FT, tietokirjailija Kalle Virtapohja on osallistunut Tenhon operatiiviseen toimintaan entistä vahvemmin. Journalistina hän on tuonut Tenhoon lisää sisällöntuotantoon ja julkaisutoimintaan liittyviä projekteja.

Tenhossa työskentelee myös uusi viestintäassistentti Sanna Keisala, joka osallistuu aktiivisesti asiakkaiden viestinnän suunnitteluun ja toteutuksiin.

Tenho on vahva verkottuja, mikä hyödyttää Tenhon asiakkaita ja yhteistyökumppaneita Etelä-Pohjanmaalla ja muualla Suomessa.

Uusiin tiloihin

Tenho on kesän aikana siirtymässä uusiin toimitiloihin. Uusi toimisto sijoittuu Törnävän perinteikkään sairaalan alueella sijaitsevaan yrityshotelliin. Kyseessä on täysin saneerattu Hallintola-rakennus, jonka ikkunoista avautuvat näkymät upeaan puistoon.

FM, logoterapeutti Iina Åman jatkaa edelleen myös vastaanottoa integroituneen lääketieteen hoitopalvelukeskuksessa Sinfoniassa Seinäjoella. Sinfoniasta voi varata Iinalta ajan logoterapeuttiseen neuvonpitoon tai kaivatessaan itselleen lisää esiintymisvarmuutta.

 

Lisätietoja: toimitusjohtaja Iina Åman, puh. 0400 656 188, iina.aman@tenho.fi